Kajaanin Urheilukampuksen opiskelijat vierailemaan Portugaliin

Kajaanin Urheilukampuksen opiskelijat vierailemaan Portugaliin

Maanantaina 25.4. viisi Kainuun Ammattiopistossa opiskelevaa Kajaanin Hakan pelaajaa sekä akatemian valmentaja Karri Hentilä matkaavat Portugaliin kahdeksi viikoksi tutustumaan, miten siellä yhdistetään opiskelu sekä jalkapallo. Mukaan lähtee lisäksi kaksi liikuntaneuvojaopiskelijaa Vuokatista ja yksi opettaja KAO:lta.

Mahdollisuus tarjoutui, kun edustusjoukkueen päävalmentaja Luis Figueiredo ja hänen entinen opiskelukaverinsa Rogerio Bessa olivat yhteydessä toisiinsa mahdollisesta yhteistyöstä. Selvisi, että Kainuun Ammattiopisto sekä koulu, jossa Rogerio Bessa on opettajana ovat ystävyyskouluja jo ennestään. Näin lähti idea liikkeelle, että Kainuun Ammattiopistossa opiskelevat akatemiapelaajat voisivat lähteä kahdeksi viikoksi vaihtoon Portugaliin. Reissun tavoitteita ja ohjelmaa on suunniteltu vuoden alusta saakka Teams-palavereiden merkeissä KAO:n kansainvälisyyskoordinaattorin Risto Virkkusen johdolla yhdessä Jobran henkilökunnan kanssa.

Koulu jonne matka suuntautuu, on Jobra, joka sijaitsee lähellä Aveiroa. Majoitus löytyy myös Aveirosta, josta päivittäin pikku bussilla kuljetaan Jobraan. Jobrassa opiskellaan musiikka, tanssia, teatteria sekä urheilua. Kouluun voi tutustua https://jobra.pt/. Reissuun lähtevät opiskelijat osallistuvat paikallisten kanssa samoille tunneille. Ohjelmassa on ainakin kuntosaliharjoittelua, voimistelua, lentopalloa, uintia, tennistä, vaellusta sekä tietysti jalkapalloa. Jalkapalloharjoituksiin osallistutaan iltaisin paikallisen seuran harjoituksissa. Tavoitteena on myös käydä katsomassa Portugalin Liigan pelejä. Urheilun täyteinen kaksi viikkoinen on varmasti kaikille tulossa.

Matka on Erasmus+ -ohjelman rahoittama. Erasmus+ on Euroopan Unionin ohjelma, jolla rahoitetaan eri kouluasteiden yhteistyötä Euroopassa. Saatu tuki kattaa matkat kotipaikkakunnalta perille ja takaisin, paikallismatkat ja majoituksen. Tämän lisäksi oppilaitos maksaa jokaiselle opiskelijalle 8 euroa ruokarahaa päivittäin.

Vastavuoroisesti 9.5. Jobrasta tulee sitten opiskelijaryhmä opettajineen tutustumaan Kajaanin ja Vuokatin opiskelu- sekä urheilumahdollisuuksiin kahdeksi viikoksi. Lisää kuvia ja materiaalia reissusta tulee varmasti Hakan some-kanavista, joten ottakaa ne seurantaan.

Kirjoittanut: Karri Hentilä

Vieritä ylös