18-vuotias Annamaija Oinas tekee suomalaista talviurheiluhistoriaa tulevana viikonloppuna: ”Kaverit houkuttelivat mäkeen laskettelusuksilla” (Yle uutiset 7.12.2021 Mika Halonen)

Taivalkosken Kuohun Annamaija Oinas, 18, pääsee ensimmäisenä suomalaisnaisena kisaamaan yhdistetyn maailmancupissa.

Annamaija Oinas kisaa viikonloppuna Viron Otepäässä. Kuva viime talven nuorten MM-kisoista Lahdesta. Kuva: Jyrki Hämäläinen / Hiihtoliitto

Annamaija Oinas, 18, tekee suomalaista talviurheiluhistoriaa Viron Otepäässä viikonloppuna. Hänestä tulee ensimmäinen suomalaisnainen, joka kilpailee yhdistetyn maailmancupissa.

– Ihan superinnoissani olen, että pääsen edustamaan Suomea sinne. Mutta kyllähän se jännittää, aika paljon, Oinas aloittaa.

Vielä ensimmäisen maailmancup-viikonloppunsa aikana Sotkamon urheilulukion opiskelija ei halua sijoituksista stressata.

– Ei ole tulostavoitteita. Enemmänkin otan sen kokemuksena ja haluan kuitenkin nauttia siitä, ja että pääsee näkemään, millä tasolla siellä on.

Vasta 18-vuotiaan urheilijan tavoite on asetettu vuoteen 2026, Italian Milanossa ja Cortina d’Ampezzossa kisattaviin talviolympialaisiin. Siellä Oinas haluaa menestyä.

Suomeen perustettiin vasta keväällä 2020 naisten maajoukkueryhmä. Tytöt 2026 -projektiin valittiin seitsemän 13–17-vuotiasta urheilijaa, ja valmentajaksi pestattiin Lasse Moilanen.

– Varsinaista naisten ryhmää ei ole ollut Suomessa ennen. Muutamat urheilijat ovat olleet aiemmin miesten MM-ryhmän mukana. Pystymme panostamaan kehitysvaiheessa oleviin nuoriin urheilijoihin paremmin, kommentoi Moilanen tuolloin ja lisäsi, että vielä maailmancup ei ole tavoitteena.

Oinas kuuluu seitsemän Tytöt 2026 -urheilijan projektiin. Tähtäimessä ovat siis talviolympialaiset 2026. Kuva: Jyrki Hämäläinen / Hiihtoliitto

Toki yhdistetty on maailmancupin kiertueella naisten puolella muutenkin tuore laji. Viime kausi oli ensimmäinen, kun naiset kilpailivat yhdistetyn maailmancupia. Naisten MM-mitalit olivat jaossa ensimmäistä kertaa maaliskuussa 2021 Oberstdorfissa.

Oinas arvioi vuosi sitten haastattelussa, että voi mennä vielä muutama vuosi ennen kuin suomalaisnaisia nähdään maailmancupissa. Siihen nähden ollaan etuajassa. ”Superintoon” on siis syytä, vaikka maailman kärki saattaakin mennä vielä kaukana.

Oinaalle kutsu maailmancupiin ei tullut täytenä yllätyksenä.

– Projektimme vetäjä Moilasen Lasse sanoi loppusyksystä, että voisi olla mahdollisuus päästä Otepään kisoihin, Oinas kertoo.

Taivalkoskelta kotoisin oleva ja seuratasolla Taivalkosken Kuohua edustava Oinas kertoo aloittaneensa yhdistetyn 10-vuotiaana.

– Eka kokemus oli, kun kaverit houkuttelivat mäkeen laskettelusuksilla. Siitä se on lähtenyt.

Annamaija Oinas vauhdissa Lahden nuorten MM-kisoissa viime talvena. Kuva: Pepe Korteniemi / Hiihtoliitto

Kuten lajin historiastakin voi päätellä, Oinas harjoitteli juniorina enimmäkseen poikaporukassa. Nytkin harjoituskaverit Vuokatissa ovat kaikki poikia tai miehiä.

– Minun ikäisiä naisia tai tyttöjä yhdistetyn urheilijoita ei juuri ole. Nuorempia on alkanut tulla lajiin mukaan ihan hyvin, Oinas arvioi ja lisää, että Tytöt 2026 -projekti on tuonut uutta virettä.

– Nykyisessä ryhmässä on ollut tosi kiva, että pääsee harjoittelemaan muiden tyttöjen kanssa. Kaikki puskevat toisiaan eteenpäin, se tuo motivaatiota.

Oinas näkee, että naiset ovat päässeet mukaan maailmancupiin, koska kansainvälisesti katsoen kilpailijoiden määrä on lisääntynyt ja taso noussut viime vuosina kovasti.

Tähän mennessä uran kohokohtia ovat olleet nuorten MM-kisat sekä nuorten olympialaiset, joka oli ”huippukokemus”. Nuorten talviolympialaisissa alkuvuodesta 2020 Sveitsissä Oinas oli normaalikisassa sijalla 18. Viime talvena Lahdessa nuorten MM-kisoissa tuli normaalimäen kisasta sija 23 ja joukkuekisassa (kaksi naista ja kaksi miestä) Suomi oli seitsemäs.

Lauantaina Virossa odottaa uusi kohokohta, kun Oinas kirjoittaa suomalaista talviurheiluhistoriaa.

https://yle.fi/urheilu/3-12219954

Vieritä ylös